Muutimme kevääksi perheemme kanssa Inariin. Olen vanhempainvapaalla löytänyt mukavaa puuhaa Unnin kanssa. Käymme Inarin ja Ivalon perhekerhoissa. Pidän toukokuun ajan itse muskaria puolivuotiaille. Meillä on mukava äitiposse ja järjestäytymätön inarilaisen puolisona olemisen kollektiivi. Retkeilemme: ensi viikonloppuna minä ja Unni matkataan Utsjoelle.
Mutta lisäksi olen miettinyt omaa ja läheisten jaksamista lähellä ja kaukana. Luonnossa tulee välillä kylmempiä ja lämpimämpiä ajanjaksoja. Joku vaihe voi nostaa kivun pintaan.
Minullekin sodat nostivat kivun pintaan ja erityisesti tämä Euroopan puoleinen Venäjän käymä sota. Valvoin lukien ja pohtien voisiko esimerkiksi Ukrainan sota päättyä samansuuntaisesti kuin toinen maailmansota ympärysvaltojen hyökkäyksessä. Ja kuinka vanhemman tehtävänä on suojella vauvaa ja lasta aikuisen huolelta, josta voi seurata mielen vaurioitumista ja vääränlaista syyllisyyden kokemusta. Jotta lapselle sanoittaa asioita niin, että hän saa ymmärtää itseään, suhdettaan muihin ja ympäristöönsä kehitysvaiheelleen sopivalla tavalla.
Ajattelen, että tässä tilanteessa on hyvä omalle mielelle antaa sellainen lämmin halaus. Ajatella että nyt voin tarvita jonkun jonka kanssa jutella näistä asioista. Ei tarkoita, että olisi tullut sairaaksi, vaan välillä jotkut asiat nousee. Ne saa nousta. Minulla on lupa tulla kuulluksi. Silloin ihmisen hyvinvointi voi säilyä vahvempana.
