Luottamus ja vieraudentunne onnen ja ilon helpotuksessa

Minulle tulee päänsärkyä, jos käytän rahaa tyhmästi. Kiire maksaa. Turvattomuus maksaa. Olen lentokoneessa, enkä Trans-Siperian junassa, mutta kuitenkin matkalla Ulan Batoriin. Ikkunasta säteilee aurinko, ja kahvi on paahtunutta. (Matkapäiväkirja, 13.3.2019)

Oulusta Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin lentäminen oli pitkä, hikinen ja hytiseväinen matka. Halusin matkustaa Trans-Siperian junalla, mutta viisumin saanti kesti odotettua kauemmin ja aika kävi vähiin: piti ostaa lentoliput. 27-tuntinen lentomatka oli nopeimpia mahdollisia tuona hetkenä ja vaihdot olivat Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Pekingissä. Lentomatkan kestosta seurasi, että yksitoikkoisen autiomaan ylityksen jälkeen purskahdin hiljaiseen itkuun heti nähtyäni ensimmäisen hevoslauman Mongolian Chinggis Khaan -lentokentän lähellä. Lentokoneen laskeuduttua huomasin, että ikivanha matkalaukkunikin oli saapunut Ulan Batoriin: se näytti lahjapaketilta, koska olin kietonut sen ympärille tiukasti ruskean nahkaisen remmin.

Tulin Mongolian yliopiston kansainvälisten suhteiden tiedekuntaan korkeakouluharjoittelijana opettamaan englantia. Tilini lähestyi nollaa, koska olin valmistumassa filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta, olin kirjoittanut edellisenä vuonna pro gradu -työn ja elänyt opintotuella. Ylimääräiset rahani olin käyttänyt hevosharrastuksiini ja erääseen pitkän aikavälin asiaan. Mukana oli Forexin kirkkaankeltainen ja muovinen kirjekuori, jossa oli 410 euroa Usan dollareina. Olin nostanut ne rahat Oulusta vaihtaakseni ne Ulan Batorissa tugrugiksi. Jos olisinkin tehnyt niin, olisin säästänyt rahaa. En kuitenkaan tehnyt niin ja yllätyin itsekin, kuinka impulsiivisesti toimin: olin uuvuksissa ja koin epävarmuutta, koska minulle perään kuulutettiin, että älä sitten luota Mongoliassa kehenkään.

Lentokentällä tapasin koko ruumiillaan hymyilevän ja noin 180 cm pitkän mongolimiehen, Batan. Olin tutustunut häneen kirjoittamalla viestejä Facebookissa. Bata tervehti, halasi ja iloisesti saattoi autolleen, jossa istuin japanilaisittain vasemmalle etuistuimelle. Bata ojensi minulle tukun tugrig-seteleitä ja osoitti ylpeänä Tšinggis-kaanin kuvaa niissä. Setelit olivat ikivanhoja, repaleisia ja hauraita. ”Hei, ei sen näin pitänyt mennä, minun tässä tulisi kiittää”, sanoin kaivaen samalla Forexin kirjekuoren esiin. ”Tässä on kahden kuukauden vuokra, ole hyvä”, ojensin kirjekuoren Batalle. Sinne menivät säästöni matkaa varten ja käsitykseni itsestä hitaana ajattelijana. Kaipasin sillä hetkellä lepopaikkaa ja halusin ostaa turvallisuuden tunnetta. Siitä seurasi, että tapojeni vastaisesti rikoin hillittyä rahankäyttöä ja tavoilleni ominaisesti luotin täysin tuntemattomaan.

12. vuosisadalla Mongolian heimoja olivat merkiitit, urutit, manguutit, kereitiit, tataarit, hongiraatit, oiraatit, naimaanit ja muut heimot, jotka elivät paimentolaiskansan, sotureina ja metsästäjinä harjoittaen esimerkiksi šamanistisia menoja. Temüdzin oli pienen heimoruhtinaan eli kaanin poika, joka julistettiin varsinaisten mongolien hallitsijaksi vuonna 1196 nimellä Tšinggis-kaani. Hänen kova kuri ja sotaretket johtivat mongolien valtakunnan syntymiseen, jonka rappeutuminen ei näy vaikuttaneen siihen kansallistuntoon, jolla kaikki tapaamani mongolit kertovat Tšinggis-kaanin patsaiden ja kuvien historiasta Ulan Batorissa tänään eli noin 800 vuotta myöhemmin.

Minusta tuli siis Batan ja hänen vaimonsa Bugin alivuokralainen. Olin saanut Batan yhteystiedon eräältä naiselta Oulun avantokopissa ja lopulta päädyin asumaan Batan ja hänen vaimonsa vaatimattomaan kotiin. Vuokran hinnaksi Bata oli etukäteen ehdottanut 200,000 tugrigia, joka vastasi noin 180 USA:n puntaa. Maksoin etukäteen kahden kuukauden vuokran tipillä. En ollut vielä nähnyt piskuista huonettani. Oppirahat pitää aina maksaa.

Seuraavana aamuna Bata tilasi minulle taksin yliopistolle eli se oli oikea. Tapasin työnantajani Dr. Baigalmaan. Sain viikkokohtaisen suunnitelman professorilta osittain mongoliaksi ja osittain englanniksi kirjoitettuna. Pian selvisi, ettei yliopistossa englantia puhuvia opiskelijoita, lehtoreita ja professoreita ollut montaa. Tutustuimme toisiimme jakamalla hymyjä, käännöskoneiden lauseita ja yhden kakkupalan eväsrasiasta luokkahuoneessa.

Kuva: Цонхны дэргэдэх хөрш. Naapuri ikkunan ääressä.

Samankaltaiset artikkelit

  • Unnia juhlittiin viikonlopun yli

    Raskausaika hujahti ja synnytys sujui alateitse. Kokemus oli perheellemme onnellisimpii ja pelkkä muisto lämmittää. Hengitettiin yhdessä. ”Unni” unnoraš syntyi loppu vuonna terveenä tummat hiukset hulmuten. Unnia juhlittiin kolmikuisena. Järjestimme nimijuhlan Oulun Musiikkikeskuksessa ja kastejuhlan kotona. En ainakaan vielä paljasta blogissa hänen kutsumanimeään ja koko nimeään, mutta johdattelen kyllä aiheeseen ja nimenvalinnan taustalla olevaan ajatusmaailmaan. Musiikkikeskuksen…

  • Kamelinmaito ja muumimuki

    Tunsin pakokauhua: jano, iholla ja ikkunoissa samea saastekerros ja korvia kiristi hengityssuojaimen jäljiltä. Minua oli tiukasti kielletty menemästä illalla yksin ulos. Heppoinen turvaverkostoni petti toisena iltanani Ulan Batorissa ja joutuisin kaiketi viettämään sen yksin ja kysehän oli lauantaista. Tein parhaani rentoutuakseni: nukkuisin jet lagin oireet pois ja valmistaisin Natür Tüf Marketista ostamistani vihanneksista ja Helsinki…

  • Inari ja mielen vuodenajat

    Muutimme kevääksi perheemme kanssa Inariin. Olen vanhempainvapaalla löytänyt mukavaa puuhaa Unnin kanssa. Käymme Inarin ja Ivalon perhekerhoissa. Pidän toukokuun ajan itse muskaria puolivuotiaille. Meillä on mukava äitiposse ja järjestäytymätön inarilaisen puolisona olemisen kollektiivi. Retkeilemme: ensi viikonloppuna minä ja Unni matkataan Utsjoelle. Mutta lisäksi olen miettinyt omaa ja läheisten jaksamista lähellä ja kaukana. Luonnossa tulee välillä…

  • Kutitan pitkällä tikulla saamelaiskiistaa

    Osallistun tällä blogipostauksella hiljaisen viikon kuohuntaan, kun moni osoittaa pettymystään KHO:n päätöksestä saamelaiskäräjävaalien uusimisesta. Saamelaiskäräjät on julkisoikeudellinen yhteisö ja sen laista määritellään laissa saamelaiskäräjistä. Setäni vertasi kerran asemaa osuvasti ylioppilaskuntaan. Julkisoikeuden asemasta seuraa valitusoikeus. KHO ei säädä lakeja. Moni kritisoi KHO:n päätöksessä sitä, että vaalit tulee järjestää uudelleen mukaan lukien 72 pois jätettyä henkilöä, mutta…

  • Hevoset

    Isääni nauratti toisen pro gradu -työni aiheen kuultuaan: ”hevoset ovat aina elämässäsi jotenkin mukana.” Se gradu oli kriisiviestinnästä ja koski Tokio 2020 -olympialaisten viisiotteluun liittyvää kohua. Ensimmäisenkin gradun aihe oli hevosurheilumaailmasta. Hevoset ovat lähes aina olleet jollakin tavalla elämässäni. Lapsena ratsastuskoulu, nuorena Paraisilla hoitohevonen ja ratsastustunnit yksityisesti, opiskeluaikana vikellys ja kouluratsastus jne. 16-vuotiaana olin töissä…

  • Asetun kuulemaan saamelaisten loppuraporttia

    Julkaisin tän tekstin kolumnina Inarilainen-lehdessä tällä viikolla. Ilmaan jää huokaus, kun joku sanoo sen: saamelaisten totuus- ja sovintokomission loppuraportti on juuri julkaistu, joulukuussa 2025. Se on arvokas ja painava kokonaisuus. Ajattelen, että näin suuren asian äärellä ei ole kiire minnekään. Raporttia ei tarvitse ymmärtää kerralla. Annan itselleni luvan lukea hitaasti. Sallin havaintojen – ja niiden…