Luottamus ja vieraudentunne onnen ja ilon helpotuksessa

Minulle tulee päänsärkyä, jos käytän rahaa tyhmästi. Kiire maksaa. Turvattomuus maksaa. Olen lentokoneessa, enkä Trans-Siperian junassa, mutta kuitenkin matkalla Ulan Batoriin. Ikkunasta säteilee aurinko, ja kahvi on paahtunutta. (Matkapäiväkirja, 13.3.2019)

Oulusta Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin lentäminen oli pitkä, hikinen ja hytiseväinen matka. Halusin matkustaa Trans-Siperian junalla, mutta viisumin saanti kesti odotettua kauemmin ja aika kävi vähiin: piti ostaa lentoliput. 27-tuntinen lentomatka oli nopeimpia mahdollisia tuona hetkenä ja vaihdot olivat Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Pekingissä. Lentomatkan kestosta seurasi, että yksitoikkoisen autiomaan ylityksen jälkeen purskahdin hiljaiseen itkuun heti nähtyäni ensimmäisen hevoslauman Mongolian Chinggis Khaan -lentokentän lähellä. Lentokoneen laskeuduttua huomasin, että ikivanha matkalaukkunikin oli saapunut Ulan Batoriin: se näytti lahjapaketilta, koska olin kietonut sen ympärille tiukasti ruskean nahkaisen remmin.

Tulin Mongolian yliopiston kansainvälisten suhteiden tiedekuntaan korkeakouluharjoittelijana opettamaan englantia. Tilini lähestyi nollaa, koska olin valmistumassa filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta, olin kirjoittanut edellisenä vuonna pro gradu -työn ja elänyt opintotuella. Ylimääräiset rahani olin käyttänyt hevosharrastuksiini ja erääseen pitkän aikavälin asiaan. Mukana oli Forexin kirkkaankeltainen ja muovinen kirjekuori, jossa oli 410 euroa Usan dollareina. Olin nostanut ne rahat Oulusta vaihtaakseni ne Ulan Batorissa tugrugiksi. Jos olisinkin tehnyt niin, olisin säästänyt rahaa. En kuitenkaan tehnyt niin ja yllätyin itsekin, kuinka impulsiivisesti toimin: olin uuvuksissa ja koin epävarmuutta, koska minulle perään kuulutettiin, että älä sitten luota Mongoliassa kehenkään.

Lentokentällä tapasin koko ruumiillaan hymyilevän ja noin 180 cm pitkän mongolimiehen, Batan. Olin tutustunut häneen kirjoittamalla viestejä Facebookissa. Bata tervehti, halasi ja iloisesti saattoi autolleen, jossa istuin japanilaisittain vasemmalle etuistuimelle. Bata ojensi minulle tukun tugrig-seteleitä ja osoitti ylpeänä Tšinggis-kaanin kuvaa niissä. Setelit olivat ikivanhoja, repaleisia ja hauraita. ”Hei, ei sen näin pitänyt mennä, minun tässä tulisi kiittää”, sanoin kaivaen samalla Forexin kirjekuoren esiin. ”Tässä on kahden kuukauden vuokra, ole hyvä”, ojensin kirjekuoren Batalle. Sinne menivät säästöni matkaa varten ja käsitykseni itsestä hitaana ajattelijana. Kaipasin sillä hetkellä lepopaikkaa ja halusin ostaa turvallisuuden tunnetta. Siitä seurasi, että tapojeni vastaisesti rikoin hillittyä rahankäyttöä ja tavoilleni ominaisesti luotin täysin tuntemattomaan.

12. vuosisadalla Mongolian heimoja olivat merkiitit, urutit, manguutit, kereitiit, tataarit, hongiraatit, oiraatit, naimaanit ja muut heimot, jotka elivät paimentolaiskansan, sotureina ja metsästäjinä harjoittaen esimerkiksi šamanistisia menoja. Temüdzin oli pienen heimoruhtinaan eli kaanin poika, joka julistettiin varsinaisten mongolien hallitsijaksi vuonna 1196 nimellä Tšinggis-kaani. Hänen kova kuri ja sotaretket johtivat mongolien valtakunnan syntymiseen, jonka rappeutuminen ei näy vaikuttaneen siihen kansallistuntoon, jolla kaikki tapaamani mongolit kertovat Tšinggis-kaanin patsaiden ja kuvien historiasta Ulan Batorissa tänään eli noin 800 vuotta myöhemmin.

Minusta tuli siis Batan ja hänen vaimonsa Bugin alivuokralainen. Olin saanut Batan yhteystiedon eräältä naiselta Oulun avantokopissa ja lopulta päädyin asumaan Batan ja hänen vaimonsa vaatimattomaan kotiin. Vuokran hinnaksi Bata oli etukäteen ehdottanut 200,000 tugrigia, joka vastasi noin 180 USA:n puntaa. Maksoin etukäteen kahden kuukauden vuokran tipillä. En ollut vielä nähnyt piskuista huonettani. Oppirahat pitää aina maksaa.

Seuraavana aamuna Bata tilasi minulle taksin yliopistolle eli se oli oikea. Tapasin työnantajani Dr. Baigalmaan. Sain viikkokohtaisen suunnitelman professorilta osittain mongoliaksi ja osittain englanniksi kirjoitettuna. Pian selvisi, ettei yliopistossa englantia puhuvia opiskelijoita, lehtoreita ja professoreita ollut montaa. Tutustuimme toisiimme jakamalla hymyjä, käännöskoneiden lauseita ja yhden kakkupalan eväsrasiasta luokkahuoneessa.

Kuva: Цонхны дэргэдэх хөрш. Naapuri ikkunan ääressä.